Osallistumme Suomen linja-automessuille

Lahdessa järjestetään vuosittaiset Suomen suurimmat linja-automessut. Messut järjestetään 14 - 15. kesäkuuta 2011. Messuille osallistuu suuri määrä linja-autoalan ihmisiä Suomesta, Skandinaviasta ja muualta Euroopasta. Paikalla on linja-autojen valmistajia, korjaajia, tekniikkajärjestelmien ja muiden järjestelmien esittelijöitä, virkapukujen tarjoajia ja monia muita. Vierailijoiden joukossa on sekä alan harrastajia ja kiinnostuneita että alalla elämäntyönsä tehneitä ammattilaisia. On ollut jännittävää todeta, että linja-automessut ovat suomalaisille linja-automaan kansalaisina perhetapahtuma, jossa vieraillaan koko perheen voimin.

Kolmantena peräkkäisenä vuonna myös Busland on messuilla edustettuna. Tänä vuonna meillä on suunnitelmissa järjestää tavanomaisen palveluesittelyn lisäksi jättiyllätys ja esitellä jotain ainutlaatuista koko maailmassa. Luonnollisesti se liittyy linja-autoihin, mutta jottemme pilaisi yllätystä, kerromme siitä tarkemmin vasta messujen jälkeen.

Mootor Grupp     SEBE       Lux Express      Cargobus      TpiletEAS logo